Näyttelyt

Itämeren suojelua edistävien valokuvanäyttelyidemme tavoitteena on saada aikaan merkittävä Itämeri-tietoisuuden ja -kiinnostuksen lisääntyminen koko Itämeren alueella ja sitä kautta innostaa ihmisiä Itämeren suojeluun sekä nopeuttaa rehevöitymistä vähentävien ratkaisujen käyttöönottoa. Motivaatio ja innostus Itämeren suojeluun syntyy, kun ihmiset saavat omakohtaisia kokemuksia Itämerestä päästessään kurkistamaan Itämeren värikkäisiin vedenalaisiin ekosysteemeihin.

Abyss Artin merkittävin Itämeren suojeluponnistus on korkealaatuisista valokuvista koostuva suuren kokoluokan ulkoilmanäyttely Beneath the Waves of the Baltic Sea, joka tavoittelee Itämeren valuma-alueella kiertäessään miljoonien ihmisten yleisöä. Uskomme että näyttelyllä tulee olemaan merkittävä positiivinen vaikutus Itämeren tulevaisuuteen.

Vedenalainen Saaristomeri -valokuvanäyttely on ensimmäinen laajassa mittakaavassa toteutettu Itämeren vedenalaisia maisemia ja ekosysteemejä esittelevä kansainvälisesti kiertänyt näyttely. Näyttely on ollut esillä vuodesta 2006 lähtien 18 näyttelytilassa Suomessa, Saksassa ja Venäjällä, joissa se on saanut hyvän vastaanoton ja tavoittanut yhteensä noin 100 000 ihmistä.

Lue lisää: Näyttelyt